 |
| Kiltakoulujen projektipäällikkö Anu Konkarikoski ja Pintakilta-opettaja Jukka Rinne poseeraavat uuden luokan seinämaalauksen edessä hupparikansan puolella-kampanjaa varten. |
Kiltakoulut-toimintamalli on levinnyt yllättävän nopeasti. Kaikki alkoi yhdestä wikistä, yhden innostuneen luokan blogittamisesta. Olen päässyt näköalapaikalle näkemään pedagogisen toimintamallin mallintamista ja sen kehittymistä sekä leviämistä. Toimintamallin levittäminen jatkuu Kiltakoulut-valmennuksen toteuttamisena opettajien täydennyskoulutuksena.
Itse pedagoginen toimintamalli on aika valmis, sen kehittämiseen ovat osallistuneet lähes kaikki Kiltakoulut-hankkeissa mukana olleet opettajat ja kouluttajat. Ilman tätä hienoa joukkoa emme olisi koskaan saaneet Kiltakouluja nykyisenkaltaiseen lentoon.
Kun toimintamalli ja oppimisympäristöt alkavat olla kunnossa, voidaan huomiota kääntää hieman toiminnan eettiseen suuntaan; Kun opettaja ottaa haltuun Kiltakoulut-mallin mukaiset opetusmenetemät ja mediavälineet, voidaan sanoa, että on päästy hyvään alkuun.
 |
| Aikansa kutakin, ensin mentiin hetki laitteet edellä.... Onneksi pedagogiikkakin löytyi... |
Avoimet oppimateriaalit, mediavälineet ja pedagogiset mallit ovat sinällään välineitä joiden avulla on helpompi siirtää tässä ajassa tietoa oppijoille. Esitän tässä nyt muutamia mieltäni askarruttaneita väittämiä ja ajatuksia, tarkoituksena ei ole loukata ketään vaan tuoda julki ajatuksia, jotka hiipivät päähäni lukiessani erityisopettajakoulutuksen materiaaleja verraten niitä Kiltakoulut-malliin:
Etiikasta:
Mielestäni opettajaksi ryhtyvän etiikan pitäisi olla täysin kunnossa. Harmillisen usein näkee opettajia, joiden arvomaailma ja oma eettinen ajattelu on itsekäs ja jopa oppilasvihamielinen. Mietin etiikkaa tässä omana pohdintana koko opettajuuden kannalta, sillä inkluusioajatteluni mukaan erityisopettajia ei tarvita, vaan tarvitaan opettajia, jotka taitavat erityistä tukea tarvitsevien opettamisen.
 |
| Työvälineet löytyvät, löytyykö tarkoitus kaikille? Osaammeko käyttää näitä oikein? |
Opettajan moraalin tulee peilautua opettajan tekemisen ja valintojen kautta. Opettajan tulee elää kuten opettaa, muuten opettajan työ on opettajan roolin suorittamista. Myös työn johtamisen vastuu on siirtymässä/siirtynyt yhä enemmän opettajien omille harteille, joten moraalin tulisi olla kohdallaan.
Ruohotien(Oppiminen ja ammatillinen kasvu, WSOY, Helsinki, 2000) mukaan; ”Yksilön menestys riippuu kollektiivisesta menestyksestä ja siksi yksilön kohtalo on yhä enemmän sidottu työtovereihin. Organisaation tulee luoda edellytykset sille, että ihmiset oppivat hallitsemaan epävarmuutta ja jatkuvaa muutosta sekä pystyvät kehittymään yhdessä.”
”Filosofinen etiikka pyrkii tuottamaan normeja, joilla ohjataan ihmisiä pyrkimään kohti hyvää elämää ja säätelemään heidän keskinäistä toimintaansa.”(s. 105)
Olen ottanut tavaksi pitää yhden ammattietiikka-tunnin viikoittain nuorisoasteen opiskelijoilleni. Tunnin aikana mietimme päivänpolttavia, mediassa esillä olevia asioita sekä ammattialan käyttäytymisnormeja. Pyrin saamaan aikaan vuoropuhelun opiskelijoiden kanssa joskus jopa hieman provosoidenkin väittämillä. Samalla tulee tuuletettua omiakin asenteita, joskus etiikkatuntimme muuttavat myös omia näkemyksiäni oppilaiden kanssa vuorovaikutuksessa. Opettaja on paljon vartija, hän voi omalla toiminnallaan joko innostaa tai masentaa suuria joukkoja ihmisiä. Kerrannaisvaikutukset voivat olla käsittämättömän suuret, niin hyvässä kuin pahassa. Mielestäni opettajan moraalista ja etiikasta puhutaan aivan liian vähän. Myös kasvatustehtävän siirtyminen enenevissä määrin koulun hoidettavaksi kasvattaa eettisen ajattelun tarvetta koulujen henkilöstöille, koko hierarkia mukaan lukien.
Normaali?:
Viime aikoina itseäni on alkanut mietityttämään käsite ”normaali”, jota usein käytetään oppijoista..
Perinteisen koulun kannalta normaali opiskelija on ilmeisesti sellainen, joka istuu hiljaa paikallaan ja kuuntelee opetusta tehden muistiinpanoja?(Auditiivinen oppija)
 |
| Maalaustarvikkeet järjestyksessä, motivoiko tämä innovoimaan? Toisia kyllä, toisia ei... |
 |
| Osa ihmisistä tuntee itsensä luovemmaksi tässä näkyvmässä, liika järjestys saattaa ahdistaa... |
Itse mietin lähes päivittäin nuorisoasteen luokkia opetettaessa osan opiskelijoiden lokerointia pahimmassa tapauksessa koko peruskoulun ajan; Kun kerran on saanut ala-asteella pienryhmä- tai ”erkkastatuksen”, se seuraa läpi peruskoulun toiselle asteelle asti. Ihmeellisesti suurin osa näistä peruskoulussa ”tuomituista” pärjää lähes kiitettävästi, kun opetus muotoillaan heille soveltuvaksi. Myös rajojen ja sääntöjen määrittely on tärkeää. Mielestäni erityistä tukea tarvitsevien opetuksen ei tarvitse poiketa yleisopetuksesta, vaan yleisopetuksen tulee olla sellaista, että eri oppimistyylejä tukevaa opetusta on jatkuvasti.
Pitäisikö perinteisen koulun mennä hieman itseensä, onko akateeminen älykkyys ja sen mittaaminen oikea tapa kouluttaa tulevaisuuden työntekijöitä? Koulussa on arvostettu kautta aikojen akateemista taitoa, mutta miten nämä akateemisesti kouluttautuneet pystyvät vastaamaan maailman alati muuttuvaan todellisuuteen?
Työurat sirpaloituvat, epätyypilliset työsuhteet lisääntyvät. Mielestäni erityispedagogiikan järjestelmät ovat ylimitoitetut. Onko tarpeen ”diagnosoida” opiskelija heti alkuun, tavallaan työntää pois normaalin käsitteestä?
”Ihmiset kysyvät minulta usein; Ovatko nuoret nykyään erilaisia kuin 20 vuotta sitten? Kyllä he ovat. Koska maailma on erilainen, heidän aivonsa ovat kytkeytyneet eri tavalla.”(Martin Westwell, Oxford/s. 124, Syntynyt digiaikaan, Tapscott, WSOYpro, Porvoo, 2010)
