tiistai 1. syyskuuta 2015

Erityisopettajuudesta

Erityistä tukea tarvitsevien opettaja, Erkka... Olen pohtinut koko opettajan urani ajan, mikä heistä tekee erityistä tukea tarvitsevan opettajan. Tässä päivityksessä luotaan omia ajatuksiani, matkaani erityisopettajaksi sekä ehkä myöskin asenteitani aiheesta.
Aloittaessani opettajanurani 2005 helmikuussa mieleeni ei juolahtanutkaan, että matkasta oppilaitoksessa muodostuisi näin pitkä. Pienyrittäjänä tulin alalle tekemään projektia, pintakäsittelyalan teollisen puolen vetovoimaisuuden parantamiseksi. Olin suunnitellut olevani opetustehtävissä korkeintaan vuoden, sillä yrittäjänä ei voi olla liian pitkää aikaa pois markkinoilta. Käytännössä tulin tekemään toisen opettajan vuorotteluvapaan sijaisuutta.

Pedagogisia toimintamalleja
Heti alkuvaiheessa opettajan uraani törmäsin opiskelijoihin, joiden tapa oppia oli erilainen kuin omani. Koska yrittäjänä olin tottunut ratkomaan monesti aika suuriakin tuotantoon ja pintakäsittelyyn liittyviä ongelmia, lähdin heidän kohdallaan etsimään ratkaisua ongelmaan, "miten pystyn välittämään ammatin perustiedon heidän ymmärtämässään muodossa". Tämä oli oman opetusmenetelmäni muotoutumisen kannalta tärkeä oivallus, joka kantoi sitten täällä loppuvaiheessakin hedelmää erityistä tukea tarvitsevien huomioinnin muodossa. Mestari-oppipoikamalli, vertaisoppiminen ja projektioppiminen oikeassa suhteessa toisiinsa nähden oppijasta riippuen toimivat hyvin kädentaitoja opettaessa.

(Erityis)opetuksen ongelmia
Oikeastaan kädentaidoista kiinnostuneet opiskelijat eivät tarvitse erityistä tukea työsalin puolella, mutta niinsanotut ATTO-aineet ovat aihettaneet jaksomuotoisina opettajan urani kestäessä eniten oppijoiden turhautumisia sekä keskeyttämisiä. Vikaa ei kannata hakea opettajista, vaan järjestelmästä. Opiskelija motivoituu ensimmäisten työsalijaksojen aikana pintakäsittelijäksi, mutta 2-2,5 kuukauden "pikkulukio" ATTO-jaksolla kuolettaa monen oppimishalun.

Erityisopettajaksi hakeutuminen
 Oman näkemykseni mukaan opettaja "valmentaa" ja opiskelija laitetaan etsimään, miten hän oppii itse parhaiten. Kun oppimistyyli on löytynyt, opettaja vahvistaa ja muokkaa aineiston opiskelijan parhaiten hallitsemaan tapaan oppia. Koska halusin niin sanotusti mustetta kynääni, eli päättää vastuullani olevien opiskelijoiden erityisopetuksen muodosta ja mallista, ainoa tapa oli lähteä itse koulun penkille jälleen.

En uskonut pääseväni erityisopettajan koulutukseen, olenhan kaukana akateemisesta oppijasta. Yllättäen minut kutsuttiin haastatteluun, jossa heti mainitsin olevani vaikea koulutettava, koska tulen kyseenalaistamaan ja haastamaan opettajia. Haastattelun jälkeen olin lähes varma, että en pääse opiskelemaan.(Haastattelijat näyttivän toisinaan vähän hämmentyneiltä...)

Ilmeisesti tarvitsivat yhden esimerkin "erkasta" malliksi muille erityisopettajaopiskelijoille, koska olin kuin olinkin läpäissyt seulan ja saanut opiskelupaikan. Hyvä ystäväni Mika Heinonen, jonka kanssa olin monet opetusmaailman konkelot kokenut, oli myös hyväksytty mukaan Erkat 13 ryhmään. Mikan kanssa historia oli varmasti poikkeava, sillä hän toimi aikanaan vastuuopettajanani, kun opiskelin ammatilliseksi opettajaksi. Tämän jälkeen Mika tuli mukaan Kiltakoulut-hankkeeseen palattuaan takaisin ammatilliseksi opettajaksi metalliosastolle, jolloin oli minun vuoroni mentoroida häntä Kiltakoulut-oppimisympäristön kanssa.Nyt aloitimme hänen kanssaan matkan opiskelijakavereina uuteen tuntemattomaan, roolit vaihtuvat...

Koulutus alkaa
Aloitimme Keväällä 2013 opinnot, olin aluksi kovin kriittinen mm. inkluusiomallia vastaan. Opintojen edetessä ajatukseni inkluusiosta ja erityistä tukea tarvitsevien opetuksesta muuttui, nyt inkluusiomalli on mielestäni ainoa tapa saada erityistä tukea tarvitsevat integroitumaan yhteiskunnan toimijoiksi. Teimme ensimmäiset tehtävät, vierailukäynnit erityistä tukea tarvitsevien oppilaitoksiin Mikan kanssa tiiminä. Kävimme ala-asteen erityisluokkiin tututumassa sekä ammatillisessa erityisoppilaitoksessa. Samalla sain tärkeää verkostoa sovittua, Ari Kedonperä Kiipulan Ammattiopistosta innostui Kiltakoulut-mallista ja tuli syksyllä ns. Opepari-hankkeen kautta työparikseni noin viikon ajaksi Pintakiltaan. Oli luonnollista tehdä vastavierailu Arin luo, joten ensimmäinen opetusharjoittelu suoritettiinkin jo ennen joulua. Ensimmäisen puolen vuoden aikana onnistuin jo ohittamaan pari tehtävää, jotka sitten suoritin jälkikäteen.

Mutkia matkaan
Oma työkalenterini oli aluksi laitettu minimiin, jotta voisin opiskella mahdollisimman tehokkaasti. Yllättäen sain Opetushallituksen ammatillisen koulutuksen pedagoginen kehittäjä-palkinnon, joka täytti kalenterini hetkessä luentotilaisuuksilla ja opiskelurauha oli mennyttä. Jäin jälkeen opinnoissani, sekä osa lähipäivistä piti jättää väliin. Pyrin aina käymään vähintään toisella lähipäivällä, mutta poissaolot kerryttivät tekemättömien tehtävien sumaa. Mietin vakavasti koko koulutuksen keskeyttämistä. Huomasin myös, että olin ottanut liikaa puheenvuoroja opiskelun alkukuukausina, joten päätin noudattaa suomalaista viisautta, puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa. Seuraavat lähipäivät pinnistelin ilman ainuttakaan puheenvuoroa, kunnes lähimmät opiskelukaverit kysyivät että mikä sinua vaivaa.. Aloin suhtautua liiankin kriittisesti opintoihin, paine alkoi vaikuttaa kevättä kohti mentäessä. Vaimoni opiskeli samanaikaisesti koulunkäynnin ohjaajan ammattitutkintoa, joten kotona vietettiin opiskeluviikonloppuja. Näiden aikana sainkin kurottua suurimman osan rästitehtävistä kuntoon.

Kriittisyyttä
Löysin paljon kriittisyyttä itsestäni, sekä itseäni että opiskeluani kohtaan. Olin varmasti ikävää seuraa opiskelijakavereilleni, jotka joutuivat kuuntelemaan tilitystäni. Minulle muodostui suuri ajatuksellinen ongelma koko erityisopetusta kohtaan; Opetusharjoittelussa näkemäni, oikeasti tuen tarpeessa olevien motivaatio ja uutteruus loi karkean vastakohdan ns. normaalissa ammattiopetuksessa määriteltyjen erityistä tukea tarvitsevien kanssa. Suurin osa erityistä tukea tarvitsevista ns. normaalissa ammattiopetuksessa tarvitsisi kasvatusta, elämänhallinnan opetusta tai jopa vähän selkeämmät rajat ja jonkun, joka pitää rajoista kiinni. Toinen tuntuva ongelma on tämän koulutuksen antama mandaatti toimia tästä hamaan eläkkeeseen saakka ammatillisena erityisopettajana. Mielestäni niin ammatillisen erityisopettajan kuin opettajankin tulisi käydä säännöllisesti täydentämässä osaamistaan myös pedagogiikan alalla. Jokaisen opettajan tulisikin hallita erityistä tukea tarvitsevien opetus omassa ryhmässään.

Positiivisuutta
Opetusharjoittelu ja yhteistoiminnalliset opetusmenetelmät toimivat mielestäni parhaiten myös opettajia koulutettaessa, joten itse motivoiduin parhaiten opiskelemaan näillä menetelmillä. Myös ryhmän tuki ja kannustus olivat tärkeässä osassa opintojani, oli ilo havaita, kuinka mukava porukka meillä tällä matkalla oli.

Pohdintaa
Mitä tästä jäi käteen? no uusia, hyviä opettajakavereita, joiden kanssa toivon mukaan pidetään yhteyttä. Toinen merkittävä, mainittava asia on inkluusion ymmärrys ja sen toteuttamisen työkalut opettajana. Keskustelin lähes kaikkien ryhmämme vastuuopettajien kanssa omista ajatuksellisista ongelmistani, kiitokset teille ohjaamisesta. Myös pitkäaikainen ystäväni ja kollegani Keijo Hakala onnistui ohjaamaan minua kuivalle maalle erityisopetuksen filosofisesta suosta, jonne olin itseni suunnistanut.

Visuaalinen tapa esittää opetussuunnitelma edistyi opintojeni aikana paljon, osin siitä johtuen, että otin erityistä tukea tarvitsevat vahvemmin Pintakilta 360:n kehityksessä huomioon. Kehitystyöni ja pari muuta hanketta johtivat todellisen inkluusion toteutumiseen Pintakillassa. Toteutussuunnitelmamme johdetaan suoraan uudesta opetussuunnitelmasta ja yksilölliset polut tulevat toivottavasti toteutumaan paremmin kuin tähän asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti