sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Ulkoisten tunnusten(artefaktien) merkitys opiskelijoiden ryhmäyttämisessä

Kiltakoulut-oppimisympäristön yksi tärkeä osa on näkyvät elementit ryhmään, omaan joukkoon tai "heimoon" kuulumisesta. Pintakilta Originalissa on pitkät perinteet artefakteista osana ryhmäyttämistä.
Kiltakoulut verkoston nettisivut


Oma logo on tärkeä osa osaamisalan identiteettiä. Pintakillan nettisivut löydät täältä.
Artefaktien rooli on tullut vuosi vuodelta tärkeämmäksi osaksi ryhmäyttämistä. Opiskelijat "leimautuvat" helpommin Pintakiltaan kuin monialaiseen oppilaitokseen. Alakohtainen, oma pienempi yksikkö tulee saman, yhteisen (oppimis)tavoitteen vuoksi läheisemmäksi kuin monialainen oppilaitos.
Pintakillan kouluhupparit ja projektit vahvistavat ammatti-identiteettiä
Kyseessä on myös orastavan ammatti-identiteetin vahvistaminen. Opettajien ja ohjaajien rooli on tärkeä, sillä samalla kun pidetään huolta ryhmän dynamiikan parantamisesta, pitää tarkastella asiaa myös toisesta näkökulmasta; Pintakilta-jengi, joka ylenkatsoo muiden linjojen opiskelijoita ei ole suotavaa muodostua. Tästä päästäänkin yhteen ammattieetiiseen kysymykseen, miten innostetaan riittävästi, mutta positiivisesti vahvistaen, opiskelijan omaa osaamista esiintuoden?


Uudet valkoisten haalareiden haltijat ja Pintaliitäjä-palkinnon saaneet yhteiskuvassa
Oranssi, valkoinen ja Harmaa
Jo ensimmäisenä päivänä aloitamme opiskelijoiden tutustumisen artefakteihimme. Toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoista on valittu sosiaalisesti taitavat ja osaavat valkohaalarisiksi tutor-oppilaiksi, jotka toimivat isoveljen tai -siskon tavoin ensimmäisten päivien aikana opastaen nuorempia alkuun opettajan tukena.

Valkoiset haalarit ansaitaan, niitä ei saa automaattisesti. Tämä opettaa suhtautumaan vastuuntuntoisesti opintoihin sekä samalla antaa varmuutta valkohaalariselle oman tekemisen omaksumiseen.Opettajat ja ohjaajat pitävät oransseja työpaitoja/huppareita, joten hallityöskentelyssä yhdellä silmäyksellä voi havaita, mistä suunnasta voi etsiä apua oppimisensa tueksi.

Valkoiset haalarit ansaitaan... Ohjaaja kättelee ja kysyy samalla, onko opiskelija valmis kantaamaan valkoisia haalareitaan...

Tästä opiskelijoiden suunnittelemasta projektiasusta Pintakilta sai värinsä 2010.

Corvette-projekti määritteli Pintakillan päävärit, oranssin ja mustan. Corvette oli ensimmäinen projektimme, joka sai suuren näkyvyyden sosiaalisessa mediassa.(olemme tehneet joka vuosi projektiauton) Kuvassa kaikilla opiskelijoilla on tässä vaiheessa valkoiset haalarit.(2010)

Opiskelijat edustavat mustassa hupparissaan..(Hot Rod & Rock Show, 2015)

Pintakilta Tampereenkin opiskelijat edustavat mustassa...Hot Rod & Rock Show, 2015)

Oranssi erottuu kauas työsalissa...
Näkyvät merkit osaamisen kehittymisestä
Opiskelijoillemme valkoiset haalarit ovat tavoiteltava merkki edistymisestä alalla. Palkitsemme vuosittain myös Pintaliitäjät, yhdestä kahteen opiskelijaa, jotka omalla esimerkillään ja positiivisuudellaan ylläpitävät Pintakilta-henkeä työsalissa. Pintaliitäjä saa pysyvän merkin nimityksestään koulun seinälle diplomin muodossa sekä ommeltavan hihamerkin haalareihinsa ja kouluhuppariin.
Näitä on harvalla.. Merkki on samanlainen, kuin pintakäsittelymestarin merkki, mutta eroaa lähinnä sillä, että Mestarimerkissä on kultaiset siivet, liitäjällä hopeiset.
Kiltahuppari identiteetin vahvistajana
Kukapa meistä ei haluasi kuulua johonkin yhteisöön? Olemme luoneet säännöstön, joka tulee pitää mielessä kiltahupparia pidettässä. Pitää käyttäytyä yhteisön edustajana, muistaa hyvät tavat ja säännöt. Huppari on opiskelijan itsensä hankkima, mutta Pintakilta maksaa logon brodeerauksen. Näin toimien pidätämme oikeuden vaihtaa hupparin perusmalliseen mustaan ilman brodeerauksia, jos sitä pitäessä toimitaan killan sääntöjen vastaisesti.(Opiskelija on ostanut pelkän hupparin, ei logoja, jotka ovat Pintakillan "omaisuutta".) Säännöt ovat jokaisella luokalla itse laaditut ja linjassa oppilaitoksen järjestyssääntöjen kanssa.
Näitä sääntöjä tulee noudattaa oppilaitoksen alueella ja tapahtumissa, Ei olisi pahitteeksi, jos säännöt juurtuisivat toimintamalliksi...
Monet nuoret ovat vähän hämmennyksissään ja alttiita monenlaisille vaikutteille. Olemme tyytyväisiä, jos pystymme täyttämään "heimoutumisen" tarvetta terveellä ammattiin valmistavalla tavalla siten, että orastava ammattiylpeys määrittelee toimintaa.

Tässä yksi positiivisen heimoutumisen malli, urheiluseuraan leimaantuminen...
Esimerkin voima
Jos ylläkuvatun toiminnan haluaa saada nuorille "myytyä", pitää koko opettajatiimin toimia samojen sääntöjen mukaan mitä nuorilta vaaditaan, esimerkkinä ja osin ammatillisena esikuvana. Kiltakoulut-verkostossa on monta opiskelijaryhmää, joissa tämän tyylinen toiminta on jo arkipäivää tai orastamassa toimintamalliksi.

Opettajakilta, keskustelua pedagogiikasta. Jos kiinnostuit, tervetuloa "heimoon".

Verkostoa löytyy myös oppilaitosten johdolle.
Raksakilta Original, uusimpia jäseniä verkostossamme

tiistai 1. syyskuuta 2015

Erityisopettajuudesta

Erityistä tukea tarvitsevien opettaja, Erkka... Olen pohtinut koko opettajan urani ajan, mikä heistä tekee erityistä tukea tarvitsevan opettajan. Tässä päivityksessä luotaan omia ajatuksiani, matkaani erityisopettajaksi sekä ehkä myöskin asenteitani aiheesta.
Aloittaessani opettajanurani 2005 helmikuussa mieleeni ei juolahtanutkaan, että matkasta oppilaitoksessa muodostuisi näin pitkä. Pienyrittäjänä tulin alalle tekemään projektia, pintakäsittelyalan teollisen puolen vetovoimaisuuden parantamiseksi. Olin suunnitellut olevani opetustehtävissä korkeintaan vuoden, sillä yrittäjänä ei voi olla liian pitkää aikaa pois markkinoilta. Käytännössä tulin tekemään toisen opettajan vuorotteluvapaan sijaisuutta.

Pedagogisia toimintamalleja
Heti alkuvaiheessa opettajan uraani törmäsin opiskelijoihin, joiden tapa oppia oli erilainen kuin omani. Koska yrittäjänä olin tottunut ratkomaan monesti aika suuriakin tuotantoon ja pintakäsittelyyn liittyviä ongelmia, lähdin heidän kohdallaan etsimään ratkaisua ongelmaan, "miten pystyn välittämään ammatin perustiedon heidän ymmärtämässään muodossa". Tämä oli oman opetusmenetelmäni muotoutumisen kannalta tärkeä oivallus, joka kantoi sitten täällä loppuvaiheessakin hedelmää erityistä tukea tarvitsevien huomioinnin muodossa. Mestari-oppipoikamalli, vertaisoppiminen ja projektioppiminen oikeassa suhteessa toisiinsa nähden oppijasta riippuen toimivat hyvin kädentaitoja opettaessa.

(Erityis)opetuksen ongelmia
Oikeastaan kädentaidoista kiinnostuneet opiskelijat eivät tarvitse erityistä tukea työsalin puolella, mutta niinsanotut ATTO-aineet ovat aihettaneet jaksomuotoisina opettajan urani kestäessä eniten oppijoiden turhautumisia sekä keskeyttämisiä. Vikaa ei kannata hakea opettajista, vaan järjestelmästä. Opiskelija motivoituu ensimmäisten työsalijaksojen aikana pintakäsittelijäksi, mutta 2-2,5 kuukauden "pikkulukio" ATTO-jaksolla kuolettaa monen oppimishalun.

Erityisopettajaksi hakeutuminen
 Oman näkemykseni mukaan opettaja "valmentaa" ja opiskelija laitetaan etsimään, miten hän oppii itse parhaiten. Kun oppimistyyli on löytynyt, opettaja vahvistaa ja muokkaa aineiston opiskelijan parhaiten hallitsemaan tapaan oppia. Koska halusin niin sanotusti mustetta kynääni, eli päättää vastuullani olevien opiskelijoiden erityisopetuksen muodosta ja mallista, ainoa tapa oli lähteä itse koulun penkille jälleen.

En uskonut pääseväni erityisopettajan koulutukseen, olenhan kaukana akateemisesta oppijasta. Yllättäen minut kutsuttiin haastatteluun, jossa heti mainitsin olevani vaikea koulutettava, koska tulen kyseenalaistamaan ja haastamaan opettajia. Haastattelun jälkeen olin lähes varma, että en pääse opiskelemaan.(Haastattelijat näyttivän toisinaan vähän hämmentyneiltä...)

Ilmeisesti tarvitsivat yhden esimerkin "erkasta" malliksi muille erityisopettajaopiskelijoille, koska olin kuin olinkin läpäissyt seulan ja saanut opiskelupaikan. Hyvä ystäväni Mika Heinonen, jonka kanssa olin monet opetusmaailman konkelot kokenut, oli myös hyväksytty mukaan Erkat 13 ryhmään. Mikan kanssa historia oli varmasti poikkeava, sillä hän toimi aikanaan vastuuopettajanani, kun opiskelin ammatilliseksi opettajaksi. Tämän jälkeen Mika tuli mukaan Kiltakoulut-hankkeeseen palattuaan takaisin ammatilliseksi opettajaksi metalliosastolle, jolloin oli minun vuoroni mentoroida häntä Kiltakoulut-oppimisympäristön kanssa.Nyt aloitimme hänen kanssaan matkan opiskelijakavereina uuteen tuntemattomaan, roolit vaihtuvat...

Koulutus alkaa
Aloitimme Keväällä 2013 opinnot, olin aluksi kovin kriittinen mm. inkluusiomallia vastaan. Opintojen edetessä ajatukseni inkluusiosta ja erityistä tukea tarvitsevien opetuksesta muuttui, nyt inkluusiomalli on mielestäni ainoa tapa saada erityistä tukea tarvitsevat integroitumaan yhteiskunnan toimijoiksi. Teimme ensimmäiset tehtävät, vierailukäynnit erityistä tukea tarvitsevien oppilaitoksiin Mikan kanssa tiiminä. Kävimme ala-asteen erityisluokkiin tututumassa sekä ammatillisessa erityisoppilaitoksessa. Samalla sain tärkeää verkostoa sovittua, Ari Kedonperä Kiipulan Ammattiopistosta innostui Kiltakoulut-mallista ja tuli syksyllä ns. Opepari-hankkeen kautta työparikseni noin viikon ajaksi Pintakiltaan. Oli luonnollista tehdä vastavierailu Arin luo, joten ensimmäinen opetusharjoittelu suoritettiinkin jo ennen joulua. Ensimmäisen puolen vuoden aikana onnistuin jo ohittamaan pari tehtävää, jotka sitten suoritin jälkikäteen.

Mutkia matkaan
Oma työkalenterini oli aluksi laitettu minimiin, jotta voisin opiskella mahdollisimman tehokkaasti. Yllättäen sain Opetushallituksen ammatillisen koulutuksen pedagoginen kehittäjä-palkinnon, joka täytti kalenterini hetkessä luentotilaisuuksilla ja opiskelurauha oli mennyttä. Jäin jälkeen opinnoissani, sekä osa lähipäivistä piti jättää väliin. Pyrin aina käymään vähintään toisella lähipäivällä, mutta poissaolot kerryttivät tekemättömien tehtävien sumaa. Mietin vakavasti koko koulutuksen keskeyttämistä. Huomasin myös, että olin ottanut liikaa puheenvuoroja opiskelun alkukuukausina, joten päätin noudattaa suomalaista viisautta, puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa. Seuraavat lähipäivät pinnistelin ilman ainuttakaan puheenvuoroa, kunnes lähimmät opiskelukaverit kysyivät että mikä sinua vaivaa.. Aloin suhtautua liiankin kriittisesti opintoihin, paine alkoi vaikuttaa kevättä kohti mentäessä. Vaimoni opiskeli samanaikaisesti koulunkäynnin ohjaajan ammattitutkintoa, joten kotona vietettiin opiskeluviikonloppuja. Näiden aikana sainkin kurottua suurimman osan rästitehtävistä kuntoon.

Kriittisyyttä
Löysin paljon kriittisyyttä itsestäni, sekä itseäni että opiskeluani kohtaan. Olin varmasti ikävää seuraa opiskelijakavereilleni, jotka joutuivat kuuntelemaan tilitystäni. Minulle muodostui suuri ajatuksellinen ongelma koko erityisopetusta kohtaan; Opetusharjoittelussa näkemäni, oikeasti tuen tarpeessa olevien motivaatio ja uutteruus loi karkean vastakohdan ns. normaalissa ammattiopetuksessa määriteltyjen erityistä tukea tarvitsevien kanssa. Suurin osa erityistä tukea tarvitsevista ns. normaalissa ammattiopetuksessa tarvitsisi kasvatusta, elämänhallinnan opetusta tai jopa vähän selkeämmät rajat ja jonkun, joka pitää rajoista kiinni. Toinen tuntuva ongelma on tämän koulutuksen antama mandaatti toimia tästä hamaan eläkkeeseen saakka ammatillisena erityisopettajana. Mielestäni niin ammatillisen erityisopettajan kuin opettajankin tulisi käydä säännöllisesti täydentämässä osaamistaan myös pedagogiikan alalla. Jokaisen opettajan tulisikin hallita erityistä tukea tarvitsevien opetus omassa ryhmässään.

Positiivisuutta
Opetusharjoittelu ja yhteistoiminnalliset opetusmenetelmät toimivat mielestäni parhaiten myös opettajia koulutettaessa, joten itse motivoiduin parhaiten opiskelemaan näillä menetelmillä. Myös ryhmän tuki ja kannustus olivat tärkeässä osassa opintojani, oli ilo havaita, kuinka mukava porukka meillä tällä matkalla oli.

Pohdintaa
Mitä tästä jäi käteen? no uusia, hyviä opettajakavereita, joiden kanssa toivon mukaan pidetään yhteyttä. Toinen merkittävä, mainittava asia on inkluusion ymmärrys ja sen toteuttamisen työkalut opettajana. Keskustelin lähes kaikkien ryhmämme vastuuopettajien kanssa omista ajatuksellisista ongelmistani, kiitokset teille ohjaamisesta. Myös pitkäaikainen ystäväni ja kollegani Keijo Hakala onnistui ohjaamaan minua kuivalle maalle erityisopetuksen filosofisesta suosta, jonne olin itseni suunnistanut.

Visuaalinen tapa esittää opetussuunnitelma edistyi opintojeni aikana paljon, osin siitä johtuen, että otin erityistä tukea tarvitsevat vahvemmin Pintakilta 360:n kehityksessä huomioon. Kehitystyöni ja pari muuta hanketta johtivat todellisen inkluusion toteutumiseen Pintakillassa. Toteutussuunnitelmamme johdetaan suoraan uudesta opetussuunnitelmasta ja yksilölliset polut tulevat toivottavasti toteutumaan paremmin kuin tähän asti.